keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Ananas sinä makea epeli


Moi täällä Anna-Maria ja mun ananakset. Terveisiä täältä etelän lämmöstä, aurinko paistaa ja hiekka menee sandaaleihin ihan väkisin. Nämä rantabaarin drinksut on hyviä! No ei vaine, kotona olen ja iho on saanut D-vitamiinia viime kuukausina ihan minimalistisen annostuksen. Aina voi kuitenkin haaveilla. Luonnosteluhommat koki valtavan takaiskun kun ainokaisesta ohuesta mustasta tussista loppui tehot. Omakuvan piirsin tällä kertaa tavoistani poiketen lyijykynällä sekä innostuin penaalista löytyineiden korostuskynien ilottelevista sävyistä. Rusketus on Photoshopattu, vähän feikki siis.

Alla olevan kuvan toteutin edesmenneen tussin kanssa yhteistyönä. Uuden värityksen ja monistamisen myötä kävyn oloinen kasvi sai aikalailla mansikkamaisia piirteitä. Mun mielestä pastellisävyt sopii ananakselle aika hyvin.


Tälle kuulle voitaisiin keksiä jotain vähän ajankohtaisempaa. Miten olisi vaikkapa pari tonttua tai tosi iso pukki?